Iiris Absolue laimennettuna 50:50 alkoholiin (Iris Absolue 50:50 in Alkohol) Iris pallida

Päivi BlöchlEteeriset öljytLeave a Comment

Iiris (Iris Absolue 50:50 in Alkohol – Iris pallida) on saanut latinalaisen nimensä värikkäiden lehtiensä ansiosta, ne muistuttavat ihmisen silmää ja niitä löytyy myös eri värisinä.

Saksalainen nimi „Schwertlilie“ on saanut nimensä iiriksen lehtien muodon mukaan. Iiris voi kasvaa jopa noin 80 sentin korkuiseksi.

Eteerinen öljy saadaan iiriksen juurista, jotka kasvin vanhetessa alkavat tuottaa orvokin tuoksua. Jo 19.:lla vuosituhannella siitä tehtiin hyvin arvokasta ja rakast…ettua orvokkiparfyymiä ja vielä aikaisemmin siitä valmistettiin lääkettä oksentamista vastaan. Antiikin aikana sillä maustettiin viiniä ja saatiin helpotusta pahanhajuiseen hengitykseen sekä hien hajuun.

Varsinkin kauniita ja pitkänomaisia juuren palasia käytettiin hyväksi, ne kuorittiin, kuivatettiin ja annettiin pienille lapsille pureskeltavaksi kun hampaita alkoi tulla näkyviin.

Kosmetiikassa iiristä käytetään varsinkin silloin kun halutaan vaikuttaa ihon kosteustasapainoon. Iirisöljy vaikuttaa myös limaa irrottavasti, minkä vuoksi sitä käytetäänkin mm. bronkiitissa.

Psyykkisellä tasolla iiris vaikuttaa tasapainottavasti, rauhoittavasti ja harmonisoivasti. Sen vaikutus on tunnettu pitkään myös saattohoidon yhteydessä. Kirjallisuuden mukaan sen sanotaan vaikuttavan erittäin parantavasti, sekä kehoon että myös mielialaan.

feeling tarjoaa iiriksen valikoimassaan laimennettuna 50:50 alkoholilla, mikä helpottaa sen käyttöä ja annostelua. Sen koostumus on myös näin helpompi käyttää hyväkseen. Jos öljy kuitenkin ajan mittaan muuttuu paksummaksi, pulloa voi varovasti lämmittää vesihauteessa.

Tuotenumero:
10961 – € 12,50 / 5ml

Tiedot kirjallisuudesta. Kysy lisää aromaneuvojalta!


JAA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.